Kulttuuripolitiikan tutkimuksen seura palkitsee vuosittain opiskelijan, joka on opinnäytetyössään käsitellyt ansiokkaalla tavalla kulttuuripolitiikan tutkimukseen liittyviä aiheita. Kulttuuripolitiikan käsite ymmärretään laajasti: opinnäyte voi käsitellä kulttuuripolitiikkaa esimerkiksi sosiaalitieteiden, politiikkatieteiden, taiteen ja kulttuurien tutkimuksen, liiketaloustieteiden, oikeustieteiden, taiteellisen tutkimuksen tai kulttuurituotannon viitekehyksessä.
Ehdota vuoden 2022 palkinnon saajaa!
Palkitut
2021
Marjatta Kuisma, antropologia, Helsingin yliopisto
Yleinen kirjasto julkisena paikkana: neuvotteluja yhteisyydestä ja erilaisuudesta Ison Omenan kirjastossa
Marjatta Kuisman gradussa tarkastellaan etnografisesti kirjastoa julkisena tilana. Tutkielma osoittaa, kuinka kirjasto on jatkuvassa liikkeessä reagoiden nopeasti asiakkaidensa ja yhteiskunnan monenlaisiin tarpeisiin. Kuisman käyttämä käsitteistö on rikasta ja kuvaavaa. Hän käyttää esimerkiksi kirjastoempatian käsitettä jäsentämään kirjastoa käyttävien asiakkaiden yhdenvertaisuutta ja kirjaston työntekijöiden osoittamaa erilaisuuden hyväksymistä.
Kunniamaininta: Emmi Rajavuori, kulttuurintutkimus, Itä-Suomen yliopisto
Taide koulutusjätin hartioilla – Diskurssianalyyttinen tutkimus taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista ja sen suhteesta kulttuuri- ja koulutuspolitiikkaan
Emmi Rajavuoren gradussa tarkastellaan taiteen perusopetuksen avulla koulutuspolitiikan ja kulttuuripolitiikan suhdetta. Tuomalla hallinnollisten asiakirjojen analyysissä politiikkalohkot tarkasteltavaksi rinnakkain Rajavuori onnistuu tuottamaa kiinnostavia uusia havaintoja kuten esimerkiksi osoittamaan, ettei taidekentän yksilökeskeinen suuntaus ole oikeastaan kulttuuripoliittinen kehityslinja vaan pikemminkin osa koulutuspolitiikkaa.
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj., Itä-Suomen yliopisto), Kaija Rensujeff (Taiteen edistämiskeskus) ja Tuulikki Laes (Taideyliopisto).
2020
Matleena Tölli, suomen kieli, Itä-Suomen yliopisto
”Puhemies vai puheenjohtaja? Puheenjohtaja-nimikkeen käyttö eduskunnan puhemiehestä täysistunnoissa vuosina 2000–2019 ja kansanedustajien mielipiteet nimikkeestä”
Gradu analysoi, miksi eduskuntatyötä johtavaan kansanedustajaan halutaan edelleen viitata perinteisellä ja sukupuolittuneella puhemiehen nimikkeellä. Tölli käyttää erilaisia aineistoja ja tutkimusotteita ja tuo poikkeuksellisen ansiokkaasti esiin kielen muutosta edistäviä ja hidastavia tekijöitä.
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj) ja Henri Terho
2019
Vuonna 2019 palkinto myönnettiin poikkeuksellisesti kahdelle opinnäytteelle.
Heidi Saarinen, sosiaali- ja kulttuuriantropologia, Helsingin yliopisto
Creating relations through art: the social aspects of street art and graffiti in London
Heidi Saarisen teoreettisesti ja empiirisesti vahvan opinnäytteen poikkeuksellisen taidokas kerronta imaisee lukijan sisään katu- ja graffititaidekulttuuriin Lontoossa. Opinnäyte kertoo kaupunkitilasta ja sen kaupallistumisesta kulttuuripoliittisesti relevantilla tavalla yhdistäen onnistuneesti antropologian ja kaupunkitutkimuksen lähestymistapoja. Taiteilijuuden, toimijuuden, laillisuuden ja sen rajojen sekä julkisen tilan hallinnan kysymysten pohdinta avaa uusia kysymyksenasetteluja suomalaiseen kulttuuripoliittiseen keskusteluun.
Outi Salonlahti, kulttuuripolitiikka, Jyväskylän yliopisto
”On aina oltava 200 % parempi”: Vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden toimintamahdollisuudet ja taiteilijapolut
Outi Salonlahti käsittelee taiteilijapoliittisesti erittäin tärkeää ja ajankohtaista kysymystä vammaisten ja kuurojen taiteilijoiden asemasta Suomessa. Emansipatorisesti suuntautunut opinnäyte on uraauurtava ja perinpohjainen analyysi aihepiiristä, jota on käsitelty Suomessa aiemmin niukasti. Vammaistutkimuksen ja taiteilijapolitiikan teoreettisen keskustelun tuntemus auttaa selventämään kulttuuripoliittisesti merkityksellisellä tavalla sitä käsitteistöä, jolla vammaisista ja kuuroista taiteilijoista sekä heidän tekemästään taiteesta puhutaan. Suomenkielisen käsitteistön kehittäminen on yhteiskuntapoliittisesti arvokasta ja tiedepoliittisesti rohkeaa aikana, joka kannustaa tutkijoita käymään tieteellistä keskustelua lähinnä englanniksi.
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj), Paula Karhunen, Tuija Saresma
2018
Päivi Paavilainen, sosiologia / kulttuuripolitiikka, Jyväskylän yliopisto
”Siinäpä vasta loistoemäntä!”: perheenemännyys 1950-luvun Kotiliesi-lehtien mainosteksteissä
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj), Kai Lehikoinen, Vilja Ruokolainen
2017
Heidi Jäntti, kulttuuripolitiikka, Jyväskylän yliopisto
Kulttuuriluotsi osallisuuden mahdollistajana? Kulttuuriluotsikokemuksia Tampereella
Lisäksi myönnettiin kunniamaininta yhdelle vuonna 2017 valmistuneelle pro gradulle:
Tiina Pohjanen, kulttuuripolitiikka, Jyväskylän yliopisto
Taide ja kulttuuri – peruseväitä elämään. Suomalaisen lastenkulttuuripolitiikan kehittyminen lastenkulttuuripoliittisissa ohjelmissa 1970-luvulta 2010-luvulle
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj), Riie Heikkilä, Aura Kivilaakso
2016
Piia Pentti, kulttuuriperinnön tutkimus, Turun yliopisto
Menneisyyden tulkinnasta nykyisyyden rakennusaineeksi – Naantalin kaupungin historiakulttuurin tarkastelua yhden paikallishistorian kautta
Lisäksi myönnettiin kunniamaininnat kahdelle vuonna 2016 valmistuneelle pro gradulle:
Marja Palviainen, valtio-oppi, Jyväskylän yliopisto
Kulttuuri 2030 – houkuttelevan koelaboratorion yrittäjäkansalaiset
Anniina Hyttinen, sosiologia, Helsingin yliopisto
”We are Attila’s grandchildren and Árpád´s children!”Constructing the Jobbikian nationhood during the Hungarian national day gatherings
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj), Eliza Kraatari, Veikko Kunnas
2015
Aleksi Lohtaja, kulttuuripolitiikka/filosofia, Jyväskylän yliopisto
Tila, asuminen ja arkkitehtuuri : Henri Lefebvren teoria tilasta ja tilan tuottamisesta
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj), Nea Leo, Veli-Markus Tapio
2014
Liisa Laitinen, taidekasvatus, Jyväskylän yliopisto
”Poikateatteri on tekemisen tapa ja asenne” : toimijuuden rakentuminen ja resurssit poikateatteriryhmän devising -prosessissa
Gradupalkintoraati: Pauli Rautiainen (pj), Pirkkoliisa Ahponen, Marjo Mäenpää, Petteri Räisänen